Hannu Salama: Juhannustanssit
Hannu Salaman kirja Juhannustanssit on vaikuttanut 60-luvun suomalaisiin suuresti. Arkaluonteisena asiana tuolloin pidettiin teoksen karskia kieltä. Todellista kuohuntaa aiheutti kirjailijaa vastaan nostettu syyte Jumalan pilkasta, joka kirjassa esiintyy. Salama sai ehdonalaisen tuomion, jonka kylläkin presidentti armahti. Näistä edellä mainituista asioista voi päätellä, että Juhannustanssit on Suomen vaikuttavimpia teoksia.
Teoksen kirjoitusaika on mielestäni suurin syy 60-luvulla syntyneeseen kohuun. Ennen ihmiset olivat ankarampia säädyllisyyden suhteen kuin nykyään. Uskoisin, että nykymaailmassa kirja ei herättäisi kohua, koska ihmiset ovat tänä päivänä vapaamielisempiä.
Kirja ei ollut mielestäni hyvä, mutta ei huonokaan. Pidin kirjan selkeästä ja varsin suorasta kielestä. En siis järkyttynyt kirjasta. Lukukokemusta häiritsi sensurointi. Keskellä sivua saattoi tylysti lukea: “poistettu 9 riviä”. Lukemisen aikana ei voinut olla miettimättä, että mitäköhän tuostakin on poistettu. Mielenkiintoisen teos !

Comments