Puhe 2
Arvoisat oppilastoverit. Kirjojen lukeminen on nykyisin rajusti vähentynyt nuorison keskuudessa. Etenkin pojat lukevat entistä vähemmän kaunokirjallisuutta, jos ei koulun kurssitöinä olevia pakollisia kirjojen lukemisia lasketa mukaan. Tytöt onneksi lukevat poikia enemmän. Valitettavasti nuorisolla kuluu aika nykypäivänä lähinnä tietokone- ja konsolipelien pelaamiseen tai television katseluun sekä Internetissä surffaamiseen. Tietenkään en väitä, että nämä multimedian hyväksikäyttämät laitteet pitäisi täysin rauhaan jättää. Kaunokirjallisuuden tunteminen kuuluu kuitenkin nykyihmisen sivistykseen olennaisena osana eikä kirjojen lukemista sen takia sovi väheksyä eikä kokonaan korvata jollain muulla tavalla sivistää itseään, kuten Internetin käytöllä.
Olen itse huomannut kuinka paljon kirjat voivat ihmiselle antaa, kun niiden maailmaan pääsee kunnolla uppoutumaan. Kirjoja lukiessa voi itse kuvitella tarinan tapahtumapaikan ja maailman eivätkä ne tällöin ole sidottu esimerkiksi televisioruudun antamaan yksittäiseen ja tylsään kuvaan. Nykyäänkin monista tunnetuista kirjoista tehdään elokuvia, ja monet ovat pettyneet nähtyään ne, koska olivat aiemmin lukeneet kirjan, josta elokuva oli tehty, eikä elokuva välttämättä ollut täysin kirjaan pohjautuva. Toisaalta monet, jotka ovat ensin nähneet elokuvan ja sen jälkeen lukeneet kirjan, ovat pitäneet kirjaa antoisampana. Kirjaa lukiessa oma mielikuvitus kehittyy valtavasti, kun pystyy itse muodostamaan kuvan kirjan miljööstä omassa päässään, milloin kuva voi olla lähes minkälainen tahansa lukijan mielikuvituksesta riippuen.
Mielikuvituksen kehittyessä paranee myös oma taito kirjoittaa aineita, koska osaa muodostaa useita malleja siitä, millainen aine voisi olla, eikä vain mieti päätään puhki yrittäessään keksiä edes jotakin aiheeseen liittyvää kirjoitettavaa. Tällöin luonnollisesti myös suorituksesta tulee parempi ja arvosanat nousevat sekä itsekin oppii tuntemaan itseään syvemmin, kun osaa ilmaista itseään ja tunteitaan yhä enemmän ja avoimemmin. Varsinkin suomalaisille tämä tekee vain hyvää. Joten ei muuta kuin äkkiä lainaamaan kirjoja kirjastosta ja avartamaan omaa maailmankatsomusta!

Comments